Herään satumaisista unista, joissa rakennan Ratinansuvantoon valotaideteosta. Olen viettänyt koko eilisen päivän näyttelyitä rakentamassa tai niistä huolehtimassa. Toinen näyttelyni on S-galleriassa, jossa kävin varmistamassa että Kinect-installaationi pyörii ja on pystyssä. Toista suunnittelen. Olen viettänyt koko illan yksin pimeässä taidekoulussa siirtelemässä peilinpaloja vesiastioissa. Kuulostaa hullulta, ehkä se sitä onkin.  Olen päässyt nukkumaan kello yhden jälkeen yöllä, joka paikkaa kolottaa kaikenlaisen kantamisen, pakkaamisen ja purkamisen jäljiltä, ja rehellisesti sanottuna välissä ihmettelen onko tässä kaikessa mitään järkeä. Mutta silti: tunnen olevani elämäni voimissa, olen elossa. Olen kosketuksissa johonkin suurempaan, inspiraation lähteeseen. En kadu mitään. Koen, että kaikella tällä on tarkoituksensa.

Päästäni putkahtelee ideoita ja konsepteja nopeammassa tahdissa kuin ehdin niitä tehdä, joskus nopeammin kuin ehdin niitä kirjoittaa ylös. En välitä siitä menestynkö “taiteilijana”, en välitä siitä pääsenkö jonnekin hienoon arvostettuun paikkaan taidettani esittelemään. Välissä tuntuu että koko touhu on vain äärettömän aikaa vievä ja kallis harrastus. Olen täysin tyytyväinen ja yhteydessä itseeni näin. Miten olen päätynyt tähän tilanteeseen?

Johdatuksella on monimutkaiset tiet, ja varmasti voidaan sanoa että olen kerännyt eväitä tähän pisteeseen pääsemiseen jo kauan eri paikoista. Mutta kaiken tämän vuosien taiteen harrastamisen ja tekemisen kulminaatio on varmasti ollut Avoin taidekoulu ja sen kolmivuotisen opetusohjelman läpikäyminen. Vaikka olen kouluttautunut “kuvataiteilijaksi” kahdessakin eri oppilaitoksessa, vasta Avoimen taidekoulun kautta olen alkanut ymmärtää mitä taide ja sen tekeminen on. Mitä on inspiraatio, mitä on täydellisyys ja erityisesti mitä on täydellisyyden ilmaiseminen taiteen keinoin.

Toki koulu on ollut vaativa ja välissä kivikkoinenkin tie, en sitä kiellä. Ajan omistaminen kolmena päivänä viikossa taidekoululle, kaksi arki-iltaa ja lauantait, on ollut tiukkaa työssäkäyvälle tai muualta elantonsa tienaavalle osa-aikataiteilijalle. Sitoutuminen kolmeksi vuodeksi(!) tuntui alussa hurjalta. Mutta koulun opetusohjelma on jatkumo, kehityskulku, jota ei vain saada aikaan yksittäisiä aikuisopiston kursseja läpi kahlaamalla. Opettajani Matti ja Nagashila ovat opettaneet vuosikymmeniä ja tietävät taiteen tien. Ehkä en kaikissa yksityiskohdissa jaa heidän näkemyksiään, mutta olen kiitollinen että olen päässyt heidän viisaaseen ohjaukseensa. Toisten kanssaopiskelijoiden seura ja tuki on ollut elintärkeä tällä matkalla. Osa meistä ehkä päätyy kokopäivätaiteilijaksi, suurempi osa varmasti enemmänkin harrastaa taidetta. Mutta meille kaikille koulu on ollut silmiä avaava, elämään vaikuttava matka. Se on tutustuttanut meidät luovuutemme lähteeseen ja antanut meille syvemmän yhteyden itseemme.

Niinpä voin täysin rehellisesti suositella samaa polkua muillekin. Lukuvuosi 2012-2013 alkaa 13. syyskuuta osoitteessa Lauttasaarentie 7, ja ensimmäiselle vuodelle on vielä vapaita opiskelupaikkoja. Uskallatko ottaa roiman loikan kohti luovuutta?

PS. Installaationi “Avoin inspiraatio” avautuu ensi keskiviikkona osoitteessa Lauttasaarentie 7, Avoimen taidekoulun ikkunoissa. Sen jälkeen meidän Avoimen taidekoulun ensimmäisten oppilaiden näyttely “Ensimmäiset”avautuu 1. syyskuuta samassa osoitteessa. Tervetuloa!