Taiteilija Outi Kotala (s. 1974) on opiskellut ja tehnyt monipuolisesti kuvataidetta 1990-luvulta lähtien. Hän on suorittanut kuvataiteilijan ammattiopinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa, valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta sekä käynyt yksityisen Avoimen taidekoulun nelivuotisen kuvataiteen opintokokonaisuuden. Lisäksi hän on opiskellut käytännöllistä filosofiaa Helsingin yliopistossa. Taiteen lisäksi hän tekee päivätyötä palvelumuotoilijana.
Kotalan taiteelliseen tuotantoon kuuluu niin mediataidetta, installaatioita kuin maisemamaalaustakin. Viime vuosina Kotala on keskittynyt taiteellisessa työssään abstraktiin maalaamiseen. Avoimen taidekoulun oppien inspiroimana hän liittää meditaation osaksi taiteellista työskentelyään. Aloittaessaan uutta työtä hän pyrkii täydelliseen vapauteen. Se merkitsee mielen tyyneyttä sekä sisäisiä että ulkoisia vaatimuksia kohtaan.
Taiteilija on kuin sisäisellä inspiraatiolla täyttyvä astia. Kotala työstää abstraktia maalausta niin kauan, että palaset loksahtavat oikeille paikoilleen. Teoksen sisäinen värähtely on tällöin tasapainossa; teokseen syttyy valo.
Kotalan taiteellista suuntautumista on innoittanut mestari-kisälli-suhde edesmenneeseen kuvataiteilijaan Matti Kurkeen. Kurki teki pitkän uran opettajana ja oli Avoimen taidekoulun toinen perustaja. Kotalalle hän antoi henkilökohtaiseksi tehtäväksi etsiä sisäisyyttä. Kansainvälisesti tunnetuista taiteilijoista Kotala pitää yhtenä esikuvanaan taidemaalari Agnes Martinia (1912–2004), joka pyrki – omien sanojensa mukaan – visualisoimaan ja tuomaan näkyväksi täydellistä kokemusta todellisuuden oikeasta luonteesta.
Abstraktien maalausten pelkistetyt symbolit näyttäytyvät Outi Kotalalle ensin meditaatiossa, joskus myös unissa. Esteettinen kauneus on näiden arkkityyppisten aiheiden yksi keskeinen ominaisuus. Taiteilija suuntaa huomion pois itsestään, mutta hänen kädenjälkensä on silti läsnä.
Värit ovat Kotalan sisäisten näkyjen ytimessä. Välineinä hän käyttää öljyväriä ja öljypastellia. Liukuvärjäys tuo värikenttiin puhtautta.
Outi Kotalan abstrakti buddhalais-vaikutteinen taide ei ole dogmaattista. Hänelle on tärkeää, että taiteellisessa prosessissa saa tulla myös epätäydellistä jälkeä. Puhtauteen ja täydellisyyteen pyrkivän studiotyöskentelyn vastapainoksi Kotala maalaa kesällä luonnossa. Maisemamaalaus on hänelle palaamista konkretiaan. Luonnon monimuotoisuuden kuvaaminen vapauttaa hetkeksi siitä olennaisuuksiin tarkentamisesta, johon hän keskittyy abstraktissa taiteessaan.
Taiteilijaesittelyn teksti: Taidos Oy
This post is also available in: englanti
Recent Comments